Moni Abitti 2 -sovelluksista on jo tiedossa – testiversio julkaistaan alkusyksystä

Ylioppilastutkintolautakunta asetti kesäkuussa tavoitteeksi, että selainpohjainen Abitti 2 olisi käytössä ylioppilaskokeissa syksyn 2026 tutkinnosta alkaen. Tämä tarkoittaa sitä, että useimmat tänä syksynä lukio-opintonsa aloittavat opiskelijat suorittavat tutkinnon Abitti 2:lla. Uuteen koejärjestelmään sisältyvistä kolmansien osapuolien oheisohjelmista ei vielä ole täyttää varmuutta, mutta alla on avattu asioita, joita niistä jo tiedetään.

Abitti 2:n oheisohjelmia tuodaan Abitti 1:een

Abitti 2 on ollut ladattavissa tutustuttavaksi tämän vuoden alusta alkaen. Varsinaisia harjoituskokeita sillä on ollut vielä turha järjestää, koska jaossa oleva versio ei kestä kuormaa muutamaa yhtäaikaista opiskelijaa enempää. Kehitystiimin tavoitteena on parantaa Abitti 2:ta alkusyksyn aikana siten, että yhden opetusryhmän harjoituskokeet tulisivat mahdollisiksi. Samalla opiskelijat voisivat tutustua Abitti 2:ssa jo oleviin oheisohjelmiin.

Abitti 2:n ”kisakuntoa” odotellessa lautakunnan tavoitteena on tuoda mahdollisimman moni uusi Abitti 2 -oheisohjelma Abitti 1:een. Näin opiskelijat voivat valita jo nyt käyttöönsä työvälineitä, jotka todennäköisesti ovat käytössä heidän Abitti 2:lla tehtävässä ylioppilaskokeissaan.

Ihan jokaista Abitti 2:n oheisohjelmaa ei voida Abitti 1:een tuoda, koska kaikista ohjelmista ei ole saatavissa paikallisesti asennettavaa versiota.

Työskentelynäkymä

Työskentelynäkymä perustuu nykyiseen tapaan ikkunoihin, joita kokelas voi järjestellä haluamallaan tavalla. Kahden rinnakkaisen ikkunan asettelua on helpotettu Abitti 2:ssa, joten esim. koe- ja aineistosivun tai koe- ja oheisohjelman yhtäaikainen näyttäminen ei vaadi klikkailuja ja raahailuja.

Kokeen käyttöliittymä pysyy ennallaan: koe jakautuu koe- ja aineistosivuun. Koesivulla oleviin vastauslaatikoihin voi kirjoittaa tekstiä, matemaattisia kaavoja ja liittää kuvakaappauksia aivan kuten nytkin. Oheisohjelmista voi siirtää tekstiä ja kuvia leikepöydän tai kuvakaappauksen kautta kuten Abitti 1:ssä.

Vanhat harjoituskokeet toimivat sellaisenaan Abitti 2:ssa. Jos kokeissa on aineistona ohjeisohjelmiin tarkoitettuja liitetiedostoja (esim. mittausaineistoa), aineistot on muunnettava Abitti 1:n oheisohjelmien tiedostoformaateista Abitti 2:n oheisohjelmiin sopiviksi – tosin juuri nyt Abitti 2:n oheisohjelmat eivät osaa ladata aineistosivulla olevia tiedostoja. Kuuntelutehtävät ja videot toimivat sellaisenaan.

Toimisto-ohjelma

Abitti 1:ssä oleva toimisto-ohjelmisto LibreOffice ei valitettavasti sellaisenaan toimi Abitti 2:ssa. Tällä hetkellä Abitti 2:ssa oleva toimisto-ohjelmisto Collabora Online sisältää tekstinkäsittelyn, taulukkolaskennan, esitysgrafiikan ja vektorigrafiikkaan perustuvan piirto-ohjelman.

Collabora Online ei välttämättä ole lopullinen Abitti 2 -sovellus, koska ohjelman palvelimelle aiheuttaman kuorman vähentämistä päästään tutkimaan aikaisintaan loppusyksyllä.

Piirtäminen

Abitti 1:ssä mukana oli useita kuvankäsittely- ja piirto-ohjelmia. Abitti 2:een on tuotu ensimmäisenä vektorigrafiikkaohjelma Draw.io [linkki: https://www.drawio.com/]. Se tuodaan loppusyksyllä julkaistavaan Abitti 1:een. Draw.io:n tekijät ovat tehneet siitä myös työasemaversion, jonka opiskelijat voivat ladata omille koneilleen. Draw.io:ta voi käyttää myös verkossa.

Abitti 2:n kuvankäsittelyohjelmaa (vrt. Abitti 1:n Kolourpaint ja GIMP) ei ole vielä valittu.

Peruslaskin

Abitti 1:ssä yksinkertaisia laskutoimituksia on voinut tehdä varsinaisten peruslaskinten (GNOME-laskin, KCalc, SpeedCrunch) lisäksi selaimen konsolissa ja Linuxista löytyvillä skriptikielillä (esim. Python ja Perl). Abitti 2:ssa selaimen konsoli ja skriptikielet koeympäristön ohjeiden Pythonia lukuun ottamatta eivät ole käytössä.

Abitti 2:een tuodaan yleisesti käytettyyn avoimen lähdekoodin laskinkomponenttiin perustuva peruslaskin Abicus (ks. laskin), jonka toiminnallisuudet vastaavat ammattikorkeakoulujen digitaalisissa pääsykokeissa käytettävää funktiolaskinta. AMK:n pääsykokeissa käytettävään laskimeen voi tutustua verkossa olevien esimerkkitehtävien avulla. Abicuksen käyttöliittymä on YTL:n laatima.

Abicus on avointa lähdekoodia, ja se tuodaan myös loppusyksyllä julkaistavaan Abitti 1:een.

Symbolinen laskenta

Symbolisten laskinten valikoimaan on tulossa muutoksia jo ennen Abitti 2:ta. GeoGebra 5:n Linux-tuen päätyttyä se poistuu Abitista kevään 2025 tutkinnon jälkeen. Abitti 1:ssä jo vuosia ollut GeoGebra 6 vastaa GeoGebran selainpohjaista versiota, joka on jo Abitti 2:ssa.

Casio ja Texas Instruments ovat seuranneet Abitti 2:n kehitystä alusta alkaen. TI on ilmoittanut, että he ovat kehittämässä selainkäyttöistä CAS-laskinta, joka ei kuitenkaan vastaa käyttöliittymältään nykyistä TI Nspireä. Lautakunnan tiedossa ei ole tämän tarkempaa tietoa näiden ohjelmistovalmistajien suunnitelmista.

Kuvaajat

Kuvaajien analyysiin käytetty LoggerPro poistuu kevään 2025 tutkinnon jälkeen valmistajan tuen päätyttyä. LoggerPro ei siis tule Abitti 2:een.

Lautakunta on tiedottanut Suomen oppilaitosmarkkinoilla toimivia Vernieriä (LoggerPro, Graphical Analysis) ja Pascoa (Capstone, SPARKvue) Abitti 2:sta. He ovat olleet kiinnostuneita omien tuotteidensa saamiseksi Abittiin. Lautakunnalla ei ole tämän tarkempaa tietoa näiden ohjelmistovalmistajien suunnitelmista.

Tällä hetkellä Abitti 2:ssa kuvaajien tuottamiseen soveltuvat GeoGebra 6 ja taulukkolaskentaohjelma Collabora Online. Edellisessä on joitakin toimintoja käyrän sovittamiseen.

Kemia

Abitti 1:ssä rakennekaavoja on piirretty MarvinSketchillä ja tavallisilla piirto-ohjelmilla. Java-pohjaista työasemasovellusta MarvinSketchiä ei Abitti 2:ssa nähdä, mutta ohjelmistovalmistaja Chemaxonin kanssa on keskusteltu selainpohjaisen rakennekaavojen piirto-ohjelman tuomisesta koeympäristöön.

Tällä hetkellä Abitti 2:ssa on rakennekaavojen piirtämiseen avoimen lähdekoodin Ketcher, joka on tulossa loppusyksyllä julkaistavaan Abitti 1:een. Ikävä kyllä Ketcher-projekti ei ole tehnyt sovelluksesta työasemalle asennettavaa versiota, mutta ohjelmaa voi käyttää verkossa.

Taulukkoaineistot

Abitti 2:ssa on lautakunnan oma taulukkoaineisto. Keskustelut Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa MAOL-digitaulukoiden saamiseksi Abitti 2:een ovat käynnissä.

Saattaen vaihdettava

Ihanteellisessa tilanteessa olisi jo nyt tiedossa Abitti 2:n oheisohjelmat, jotka tulevat käyttöön kolmen vuoden päästä. Käytännössä tilanne on kuitenkin se, että lautakunnalla on varmuus koejärjestelmän oheisohjelmista kolmen kuukauden päähän. Sovellusvalmistajat tekevät päätöksiä omien liiketoimintamalliensa ehdoilla, ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoprojektit noudattavat omaa logiikkaansa kehityssuunnan ja ylläpidon suhteen.

Lautakunta pyrkii helpottamaan versionvaihtoa kahdesta suunnasta: tuomalla Abitti 2 lukioiden käyttöön ja lisäämällä Abitti 2:n oheisohjelmia Abitti 1:een. Näin uusiin sovelluksiin voi tutustua sekä tutussa että uudessa Abitissa. Jatkamme myös aktiivista yhteydenpitoa sovellusvalmistajien kanssa.

Kuten Abitti 1:n kohdalla, myös Abitti 2:een otetaan uusia lukio-opetuksessa käytettävä sovelluksia, jotka sopivat ylioppilaskokeen luonteeseen. Abitti 2:n oheisohjelmien kehittäjädokumentaatio löytyy verkosta.

Abitti-rintamalla tapahtuu seuraavaksi alkusyksystä, jolloin Abitti 2 -testiversio julkaistaan. Syksyn ylioppilaskokeiden jälkeen kannattaa alkaa tähyillä tuoretta Abitti 1 -versiota.

Kiitos, että jaksoit lukea tänne asti. Lautakunta ottaa mielellään vastaan palautetta Abitti 2 -kehitystyöhön ja sovelluksen testiversioon liittyen. Hyvää alkavaa lukuvuotta kaikille!